3 kaverin jäätelö on vuonna 2012 perustettu jäätelötehdas, jonka tavoitteena on valmistaa hyvää jäätelöä puhtaista raaka-aineista. Tehtaan jäätelöitä on myynnissä ympäri Suomen ja myös Ruotsissa.
Tehtaan lattiapinta-alaa ei tahdottu täyttää paikoillaan seisovilla koneilla eikä käärintäpaikkaa tahdottu sitoa yhteen kohtaan. Lisäksi pakastettujen tuotteiden käsittelyn piti olla nopeaa ja tehokasta, jotta sulamisvaaraa ei olisi.
Robotti on nopeuttanut ja helpottanut huomattavasti lavojen käärimistä. Robotti käärii kaksi lavaa kerralla samaan aikaan kun työntekijä hakee toiset kaksi lavaa kelmutettavaksi pakkasesta. Työntekijät ovat kiittäneet koneen hankkimisesta, koska se ei ole paikkaan sidottu.
- Micael Saranpää, 3 kaverin jäätelön tuotantojohtaja.